Fullscreen capture 2015-05-17 001317

Armolahjat Pyhän Raamatun Uudessa testamentissa 1 Korinttolaiskirje 12, Room. 12. Myös video esimerkki.


Jukka054 Opetusta armolahjoista (video MOV0ca)

Jumalan armosta Pyhän Hengen voitelussa kirjoittamani teksti tässä alla on kuitenkin laajempi kuin videolla oleva opetus. Video on vuodelta 2011 ja se on kaikuvasta salista. Kameratkin on parantuneet vuosien saatossa, myös lähempää kuvaaminen vähentää kaikua.

Armolahjoja saadaan esimerkiksi seurakuntien tai kotikokousten rukouspalveluissa, pyytämällä että sinulle rukoillaan armolahjoja kätten päälle panemisen kautta. Voit myös kotona pyytää Pyhää Henkeä tulemaan lisää.

2. ja kysyi heiltä: “Saitteko Pyhän Hengen tullessanne uskoon?” He vastasivat hänelle: “Emme ole edes kuulleet, että on Pyhä Henki.”
3. Hän kysyi: “Millä kasteella teidät sitten on kastettu?” He vastasivat: “Johanneksen kasteella.”
4. Niin Paavali sanoi: “Johannes kastoi parannuksen kasteella ja kehotti kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen.”
5. Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
6. Paavalin pannessa kätensä heidän päälleen Pyhä Henki tuli heihin, ja he puhuivat kielillä ja profetoivat.
(Jumalan Kansan Raamattu: Ap. t. 19:2-6)

Varaa aikaa ja istu sohvalle ja opettele kotona vastaanottamaan Pyhää Henkeä. Kutsu häntä ”tule Pyhä Henki”.
Alla opetusta siitä miten armolahjat toimivat. Pyri siis hankkimaan niitä. Lähesty Jumalaa niin, hän lähestyy sinua. Kärsivällisyydelläkin on oma osansa, eikä saa elää synnissä, kuten: Älä tee huorin, älä tapa, älä sano väärää todistusta, kunnioita isääsi ja äitiäsi, esimerkiksi. Synnistä pitää tehdä parannus ja hyljätä se. Mikä sitten on syntiä. Siihen on vastaus Pyhän Raamatun Uusi Testamentti. Lue se moneen kertaan. Lue sitä jatkuvasti! Elämme lopunaikaa. Jeesus tulee. Jeesuksen tullessa on tilanne viiden ymmärtäväisen ja viiden tyhmän neitsyen kaltainen. Meillä ei ole varaa olla ilman Pyhän Hengen voitelua, se on sitä kultaakin kalliimpaa öljyä, jota nyt on saatavissa, niille jotka janoavat.

On siis ero maailman ihmisten välillä ja niiden, jotka ovat uskossa Jeesukseen. Ne jotka uskovat Jeesukseen, pelastuvat taivaaseen Jumalan armosta, me uskovat olemme saaneet syntimme anteeksi Jeesuksen Pyhän Golgatan veren tähden. Emmekä me voi tallata sitä Jeesuksen Pyhää verta. Jos sinä olet tullut uskoon, se velvoittaa sinua. Me uskovat emme elä vain tätä elämää varten, minä elän sitä varten, että voin voittaa mahdollisimman monia Jeesukselle ja palvella Jumalan valtakunnan työssä sanan julistajana ja elän sitä varten, että minulla on ikuinen ja ihana koti taivaassa. Kaikki ei siis olekaan tässä elämässä, jota elämme ja näemme ympärillämme. Tämä ihmisen elämä on lyhyempi, kuin silmän räpäys sen rinnalla mitä on ikuisuus. Jos ihminen uskoo Jeesukseen, ja myös valvoo tilaansa, pyytää syntinsä anteeksi Jeesukselta (eikä hän voi jatkuvasti syntiä tehdä, ts. UT:n Johanneksen kirjeet), niin hän pelastuu. Jos ihminen ei usko Jeesukseen, ja hän elää maailman ihmisten tavoin jatkuvasti syntiä tehden, hän ei pelastu taivaaseen. Helvetissä on ikuinen kidutus, tuli joka polttaa ei sammu, ja mato, joka jäytää ei kuole. Alla on opetusta Pyhän Hengen armolahjoista.

Opetusta Pyhän Hengen lahjoista, armolahjoista, jäljempänä Pyhän Hengen viroista

4. Armolahjat ovat moninaisia, mutta Henki on sama.
5. Palvelutehtävät* ovat moninaisia, mutta Herra on sama.
6. Voimavaikutukset ovat moninaisia, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama.
7. Hengen ilmoitus annetaan kullekin yhteiseksi hyödyksi.
8. Joku saa Hengen kautta viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta.
9. Joku saa [ihmeitä tekevän] uskon samassa Hengessä, toinen taas parantamisen armolahjat samassa Hengessä.
10 .Joku saa lahjan tehdä voimatekoja, toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjat arvostella henkiä, toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
11. Kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niin kuin tahtoo.
[Jumalan Kansan Raamattu: 1. Kor. 12:4-11]

Armolahjaesimerkki käytännössä. Kielilläpuhuminen ja kielten selittäminen sekä Jumalan voima ja rukousta.  Katso tätä videoesimerkkiä 8:30 minuutin kohdalta.  Hän puhuu kielillä ja selittää kielet englanniksi, joka tulkataan suomeksi.  Minulla on henkien erottamisen lahja ja koin todella voimakkaan Pyhän Hengen voitelun tässä kun hän palveli monia henkilöitä.

En ota mitään kunniaa tästä itselle, ja minä olen vain Jumalan palvelija.  Tämä nyt vain on niin hyvä esimerkki, ja niin itsekin katsoin sen muutamaan kertaan. Jumala siinä puhuu, joka ei valehtele.

Tästä päästään asiaan, että osatko käyttää mobiili puhelimesi videokameraa profetianauhurina? Itse käytän videokameraa, kuten tässä, ja Zoom H2 mp3 live nauhura, joka on ollut noin 7 vuotta ja sitä aikaisemmin oli Mp3 äänittäviä ja sitä ennen C kasettivehkeitä. Olen tallettanut profetiat jo 20 vuoden ajan ja uskonut ne. Henkien erottamisen lahja tekee helpoksi testaamisen. Mutta pitäähän ne olla Jumalan Sanan mukaisia. Kyllä joskus olen ollut paikalla kun joku on päästellyt omia profetioita. Asia selviää reaaliaikaisesti henkien erottamisen lahjalla. En olisi tässä ja nyt jos en olisi nauhoittanut profetioita.

Esimerkki 2. Viisuden sanat sydämeen. Viime aikoina on Jumala käyttänyt muutamia kertoja minua siten että olen saanut viisauden sanat, voimakkaan voitelun kanssa, eli henkien erottamisen lahja reagoi voimakkaasti. Sitten olen lähettänyt ne ko. ihmisille joille ne olivat ja esimerkiksi tuolle Davidille  ja yhdelle pastorille ja Jumala avasi oven hänelle yhteen seurakuntaan, jossa hän meni Jumalan antamien viisauden sanojen perusteella.

Jos sinä asut Suur-Tukholman tai Mäladralen alueella ja haluaisit tulla mukaan näihin David pitämiin kokousiin, joita ei ilmoiteta lehdissä eikä seurakuntien ilmoituksissa, niihin voi pyytää päästä mukaan laittamalla SMS David telefooniin  Ruotsiksi tai englanniksi.

David: 072 00 72822

“Jag vill komma med bönemöten, kan du skicka mer information mig, var och när finns nästa möte?” Nämä ei maksa mitään. Kokouksia on muutaman kerran kuussa, jotka pidetään vuokratiloissa. Kokouskutsut tulee SMS:llä. Yleensä ne tulkataan englannista ruotsiksi, joskus suomeksi, riippuu kuulijoiden enemmistöstä.

Jumala on lähettänyt minut fimaamaan näitä kokouksia ja meillä on erityinen Jumalan kasaama team.

Tässä ovat yllä Raamatun sanassa mainitut Pyhän Hengen armolahjat selitettynä, miten ne ilmenevät

Kolme ilmestyslahjaa

Viisauden sanat
Viisauden sanat on Jumalan Hengen kautta saatu yliluonnollinen ilmoitus Jumalan ajatusten ja tahdon mukaisesta jumalallisesta tarkoitusperästä.
Jumala ilmoittaa tulevaisuutta koskevat tarkoitusperänsä ja suunnitelmansa viisauden sanojen kautta.
(paras lahja tästä ryhmästä).

Tiedon sanat
Tiedon sanat on Pyhän Hengen välityksellä saatua yliluonnollista tietoa Jumalan maailmasta. Nykyhetkestä, menneisyydestä.

Henkien erottaminen
Hengen erottaminen on lahja, jossa lahjan omistaja saa tietää jatkuvasti Pyhältä hengeltä tilanneinformaatiota. Se on kuin poliisi, jossa Pyhä Henki tiedottaa jatkuvasti, että onko kyseessä ihmisen oma tavallinen toiminta, Pyhän hengen voitelusta tapahtuva toiminta, tai sitten väärästä hengestä tapahtuva toiminta. Se koskee omia tekemisiä, julistamista, mitä vain, sekä tilanteita, joissa olen mukana, vaikka hengellisiä kokouksia. Joillakin ihmisillä tähän sisältyy myös saada tietää Pyhältä Hengeltä henkien nimiä, jotka vaikuttavat tilanteessa.

Kolme voiman lahjaa

Uskon lahja
Ne joilla on uskon lahja, uskovat Jumalaan sillä tavalla, että Hän kunnioittaa heidän sanaansa niin kuin omaansa ja toteuttaa sen yliluonnollisesti.
Uskon lahja on Pyhän Hengen yliluonnollinen voitelu, jonka kautta se, mitä ihminen sanoo tai halajaa tai mitä Jumala puhuu. lopulta toteutuu. Paras lahja tästä ryhmästä.

Voimallisten tekojen tekemisen lahja
Ihme on Jumalan Hengen puuttuminen luonnon lakien normaaliin kulkuun, tavanomaisen luonnonjärjestyksen väliaikainen lakkautus.

Parantamisen armolahjat
Terveeksi tekemisen lahjojen tarkoitus on vapauttaa sairaat ja tuhota paholaisen teot ihmisruumiissa.

Kolme inspiraatio eli ilmaisulahjaa

Profetoimisen lahja
Profetoiminen on tunnetulla kielellä lausuttu yliluonnollinen ilmaus
Profetoimisen lahja on paras lahja tästä ryhmästä.

Eri kielillä puhuminen
Eri kielillä puhuminen on Pyhän Hengen innoittamaa yliluonnollista puhetta kielillä, joita puhuja ei ole koskaan oppinut eikä koskaan mielessään ymmärtänyt ja joita ei myöskään kuulija välttämättä ymmärrä.

Kielten selittäminen
Kielten selittäminen tarkoittaa sitä, että kielillä annetun sanoman merkitys tuodaan esiin yliluonnollisesti Pyhän Hengen vaikutuksesta.

Huomautuksia
Rukouskielillä puhuminen on eri lahja kuin Eri kielillä puhuminen.

Profeetalla on ilmestyksen lahja 1 Kor 14:29-30. Profeetta on sananjulistaja.
Evankelistalla on voimallisten tekojen tai parantamisen armolahjat

Maininta ”Paras lahja tästä ryhmästä” ei tarkoita etteikö samalla ihmisellä voisi olla monta lahjaa. Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista opettaa Paavali. Jeesuksella oli kaikki armolahjat ja hän toimi vuorotellen kaikissa viidessä sanan julistajan virassa: apostoli, profeetta, evankelista, paimen ja opettaja. Olemme siis Jeesuksen seuraajia. Matkimme häntä Pyhän Hengen johdatuksessa. Viisitahoiseen Pyhän Hengen virkaan, annetaan 24h voitelu ja lahjat niin, että sairaat paranevat ja muut Jumalan ihmeet ja merkit seuraavat.

Suomenkielinen nykyinen raamattu rajoittaa armolahjoja. Ihmiset saattavat perustella ja sanoa EI KAIKILLA OLE SITÄ JA SITÄ ARMOLAHJAA – ikään kuin perustelevat ettei tarvitse olla tuon suomenkielisen raamatunpaikan perusteella, kun eivät tiedä paremmasta. Kuten esimerkiksi ”eiväthän kaikki puhu kielillä”, joka on huono käännös, alla se on oikaistuna!

Pyhän Hengen virat – sinäkin voit saada Jumalan kutsun… ja palveluviran…

Armolahjojen kautta voit kuulla Pyhän Hengen kutsuvan sinut sanan julistajaksi. Kun olet saanut kutsun, älä anna toisten uskovien tai seurakunnan tai läheisten, eikä kenekään ottaa sitä sinulta pois. Antaudu kutsulle, tahdo sanan julistajaksi, niin Jumala kouluttaa sinut siihen. Koulutus vie oman aikansa, jona aikana opit Jumalan sanan, lukemalla sitä, tai raamattukoulussa. Mahdollisesti Jumala harjoituttaa luonnettasi ja saatat saada Daavidin sydämen. Kun Jumalan aika on, hän antaa sinulle palveluvoitelun sanan julistajan virkaan.

Voitelu on valtuutus ja Jumalan voima palvella. Se on 24h vuorokaudessa voimassa. Katso alla korjaus suomenkieliseen raamattuun. Englannin kieliset Raamatut ovat tarkempia, jos osaat englantia, kuten alla mainitut. The Amlified Bible, New King James Version, New International Version. NIV on dynaaminen käännös, eikä niin sanatarkka, mutta se on hyvä dynaaminen käännös. Suomen 1992 raamattu on taas huonoin suomalainen raamattu ja myös dynaaminen käännös, ei sanatarkka.

The Amplified Bible, NKJV, KJV, NIV: Oikea käännös on 1 Kor 12:29:
Nämähän ovat ”eihän” muodossa suomenkielisessä raamatussa!
Ovatko kaikki apostoleja?
Ovatko kaikki profeettoja?
Ovatko kaikki opettajia?
Tekevätkö kaikki voimallisia tekoja?
Onko kaikilla parantamisen lahjat?
Puhuvatko kaikki kielillä?
Selittävätkö kaikki kieliä?

Mieti siis tätä raamatun paikkaa sinun kohdallasi?  Sana ei kielläkään sinulta armolahjoja! Siinä kysytään että onko teillä jo nämä ja nämä lahjat ja Pyhän Hengen eli sanan julistajan virat?

——— leikkaa saksilla tästä ja liimaa paperiliimalla raamatun alareunaan 1 Kor 12:29——
The Amplified Bible, KJV, NKJV, NIV: Oikea käännös on 1 Kor 12:29: Ovatko kaikki apostoleja?
Ovatko kaikki profeettoja? Ovatko kaikki opettajia? Tekevätkö kaikki voimallisia tekoja?
Onko kaikilla parantamisen lahjat? Puhuvatko kaikki kielillä? Selittävätkö kaikki kieliä?
Paavali tekee meille kysymyksiä, joihin voimme miettiä vastausta itse kukin omalla kohdallamme…
———————-leikkaa saksilla tästä ja liimaa paperiliimalla——————–

Armolahjoja löytyy myös kohdasta Room. 12 luku.

1.Jumalan armahtavan laupeuden kautta minä kehotan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi. Tämä on teidän järkevä hengellinen* jumalanpalveluksenne.
2.Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää, otollista ja täydellistä.
3.Minulle annetun armon kautta sanon teille jokaiselle, ettei pidä ajatella itsestään enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa sen uskon määrän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut.
4.Kuten meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä,
5.niin me, vaikka meitä on monta, olemme Kristuksessa yksi ruumis, ollen kukin toistemme jäseniä.
6.Meillä on erilaisia armolahjoja saamamme armon mukaan: Jos jollakin on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä yhtäpitävästi uskottavan totuuden kanssa*.
7.Jos palveluvirka, tehköön samoin. Jos joku opettaa, opettamisessaan;
8.jos kehottaa, kehottamisessaan. Joka jakelee omastaan, tehköön sen alttiisti. Joka on johtaja, johtakoon toimellisesti. Joka harjoittaa laupeutta, tehköön sen iloiten.
9.Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, pitäytykää siihen, mikä on hyvää.
10.Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämisiä toisianne kohtaan. Toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.
11.Älkää harrastuksessanne olko velttoja. Olkaa Hengessä palavia, palvelkaa Herraa.
12.Olkaa toivossa iloisia, ahdistuksessa kärsivällisiä, rukouksessa kestäviä.
13.Pitäkää pyhien tarpeita ominanne. Harrastakaa vieraanvaraisuutta.
14.Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkää kirotko.
15.Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.
16.Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko omasta mielestänne viisaita.
17.Älkää kenellekään kostako pahaa pahalla. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä.
18.Jos on mahdollista, ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.
19.Rakkaani, älkää itse kostako, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä on kirjoitettu: “Minun on ansaittu rankaisu*, minä olen maksava, sanoo Herra.”
20.”Jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.”
21.Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.
(Jumalan Kansan Raamattu: Room. 12:1-21)

JKR Alaviitteet:
(Room. 12:1) KR: järjellinen. Sana logikos merkitsee sekä järkevää että hengellistä.
(Room. 12:6) KR: sen mukaan kuin uskoa on. Kreik. kata teen analogian tees pisteoos: yhtäpitävästi uskottavan totuuden eli Raamatun opetusten kanssa.
(Room. 12:19) KR: kosto.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *