Lue Leifin artikkeli!

Leif_IMG_2947584704341

Nyt aion vähän silloin tällöin kirjoittamaan näille sivuille.

Minä, Leif Boman soitan ja laulan minun rakkhaasta Jumalasta Jeesus Kristus, Hän, joka pelasti minun henkeni tuholta.

Useimmasti teen sen Oxelösundissa mutta joskus olen laulanut ja puhunnut joissakin muissakin paikoissa.

Toivon tietysti  että jokainen ihminen vois ymmärtää, että Jumala todella on olemassa, että Hän rakastaa kaikkia niin paljon, että Hän on valmistanut fantastinen ikuisuuden kaikille niille jotka haluavat!

Hän teki sen niin uskomattoman helpoksi meille, ainoa asia jonka meidän täytyy tehdä, on ottamaan vastaan ​​Hänen lahja meille, Jeesus Kristus, Hän, joka  noin 2000 vuotta sitten naulattiin ristille Jerusalemissa, Israelin pääkaupunkissa.  Hänet tapettiin sinun ja minun tähteni.

 Se voi kuulostaa julmalta, mutta!

Miksi Jumala antoi tämän tapahtua, jo, sikksi, että voisimme puhdistua synneistämme, kaikki ihmiset ovat syntisiä tavalla tai toisella,  se on vain katsoa itseään ja hyväksyydä, vaikeampaa kuin sitä ei tarvitse olla!

Miksi meillä on tämä synti ja miksi kuolema on elämässämme, siittä on kirjoitettu Raamatun alussa, se alkoi Aatamista ja Eevasta, mutta, siittä voidaan puhua enemmän joskus toinen kerta , jos tulee tilanne! 

Kuiteeksi, kaikessa tapauksessa! Jumala valitsi itse tulla ihmiseeksi ja täysin ottaa asiakseen itse rangaistuksen synnistä ansaitsee.  Löytyy hyvän ja hienon paikan Uudesta testamentista.

(Roomalaiskirje 8:1-2)  Nyt ei ole mitään tuomintoa niitä vastaan, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.  Elämän Hengen laki on Kristuksessa Jeesuksessa vapauttanut meidät synnin ja kuoleman laista.

Mitään saastaista ei sais olla missä Jumala on valmistanut meille paikan, siksi meidän täytyy puhdistua meidän synteistä ja puutteista.

 Jumala on sovittanut kaiken tämän ihan itse, nyt on vain ainoa hyväksyttävä sen minkä Jeesus teki meidän puolestani, rukoilla Häneeltä synteeni anteeksi ja alkaa seurata Häntä. Silloin sinulla on turvallinen tulevaisuus, turvallisessa paikassa, joka odottaa taivaan kauneissa pihoissa. Tule mukaan!

Aion myös tankata enemmän musiikkia tänne riippuen sitä kuinka minulla on aikaa, musiikkia, joka on tarkoitus käyttää, etenkin pienten kokoelmien jos ehkä puuttu muusikoita.

Se on vain ladata kotia musiikkia ja toistaa sitä millään soittimella ja laulaa ja mahdollisesti pelata mukaan.

Toivon hyvää ja vielä paraaaaasta,

 Jeesuksen rauhaa!

Ystävällisin terveisiä, Leif …

 

Minä käänsin (Googelin) sanat uudesti omaalla tavaalla, mutta tässä alla voi verrata miten se oli aluinperiiksi.

Lue Leifin artikkeli suomeksi käännettynä (Googlella)

Samalla koko ruotsinkielisen sivuston tekstit pyörähtää suomeksi. Google kääntää myös virheitä joskus. Joskus kyllä = ei, valitettavasti.

Näillä sivuistoilla on joitakin Jumalan antamia yhteistyökumppaneita, kuten ruotsia ja englantia puhuva julistaja David, joka on nähty videoilla, sekä Leif. Sekä toisinaan on videoita joistkin seurakunnista. Mutta kuitenkin Jumala päättää tästä, että miten hän voitelee ja mitä teen. Minulla on henkien erottamisen lahja Jumalan armosta! Keskityn siihen mikä on voideltua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.