web analytics

2000 LUVUN ALUSSA SAIN MUSIIKKILAHJOJA JUMALALTA, VARO PSR SX900 KANSSA VANHOJA STYLE TIEDOSTOJA

VIDEO YLLÄ ON VAIN MIKROFONIÄÄNITYS PUHELIMELLA, kun vertaat tätä muihin Jeesus on HERRA studion videoihini tai musiikkiin joissa on  yleensä stereostudioääni, huomaat, että miksi studiota tarvitaan ja että se on välttämätön, että saadaan miellyttävä ja hyvä äänenlaatu.

Tässä on Jumalan voitelun kautta antama laulu Jesaja 12:5-6 jakeista. Ylimmällä videolla kerron tämän laulun synnystä!  Tällä videolla on studioääni vuodelta 2011. Live Recording in Studio.

Ylimmällä videolla kerron miten sain musiikkilahjoja Jumalalta eräässä suuressa Israel kokouksessa 2000 luvun alussa. Videon volumen vaihtelua on jo paikattu videoeditorissa, siitä on edellinen lyhyt video tällä kanavalla.

Videolla käsitelen vielä tilannetta että YAMAHA PSR SX900, hieno säveltäjän ja soivitajan soitin tukehtui osittain Yamahan omiin rytmi eli style tiedostoihin, jota sen ei pitäisi tehdä!

Kaikki style eli rytmitiedostot ovat toimineet kaikissa muissa Yamaha Arrangereissa ogelmattomasti. Mutta nykyinen PSR SX900, SX lippulaivan STYLE SEARCH toiminta meni tukkoon, ilmesesti syynä oli vanhat STYLE eli rytmitiedostot, joita on normaalisti käytetty laajentamaan arrangereiden rytmivalikoimaa.

Toinen vaihtoehto on että koska kyseinen USB muisti, joka aiheutti PSR SX900 ositaisen sekoamisen, sisälsi liian paljon style tiedostoja ehkä muutamia tuhansia kpl. Mutta muistikuva on että juuri ne vanhat style nimet jäivät yamahan USB muistiin siten että ei edes factory sellttings eikä mikään muukaan nollaus poistanut niitä.

Onneksi olin maksanut soittimelle 6 vuoden takuun, ilman sitä sitä ei olisi millään voitu korjata. Eikä sitä nytkään korjattu, vaan joutuivat antamaan uuden soittimen minulle.

Nimittäin www.gear4music.se sama kuin www.gear4music.fi joutui takuutaistelun jälkeen antamaan uuden Yamaha PSR SX900 arrangerin, eli säveltäjän ja sovitajan työaseman. Kiitos ja kunnia Jumalle tästä! Videolla tarkemmin.

Ainoastaan jos YAMAHAn jokin tuleva Firmaware päivitys korjaa tämän haavoittuvuuden, niin sitten sitä ei enää ole. Mutta tällä hethellä sellaista korjausta ei ole. Minulla on valokuvat siitä muisti sotkusta näytössä, mutta en nyt yöllä saa niitä heti tähän. Siunausta t. Jukka

Jumalan nimiä Hebrea-Englanti-Suomi

Jumalan Nimiä, joita käyttämällä on hyvä ja voimakasta rukoilla. Ensin Hebreaksi, sitten englanniksi ja suomeksi.

Adonai -Lord, Master (2.Moos. 15:2) Adonai – Herra, Mestari

El Elyon -The Most High God (1.Moos. 14:18-20) Kaikkein korkein Jumala.

El Olam -The Everlasting God (Jesaja 40:28-31) Ikuinen Jumala

El Roi -The Strong One Who Sees (1.Moos. 16:13) Vahva, joka näkee

El Shaddai -Lord God Almighty (2.Moos. 17:1) Herra Jumala Kaikkivaltias

Elohim-God of Power and Might (1.Moos 1:1) Voiman ja mahtavuuden Jumala

Jehovah Jireh -The Lord Will Provide (1.Moos. 22:13-14) Herra huolehtii

Jehovah Mekoddishkem -The Lord Who Sanctifies You (2.Moos. 31:13) Herra, joka pyhittää sinut

Jehovah Nissi -The Lord My Banner/Victory (2. Moos. 17:15) Herra minun lippuni / voitto

Jehovah Raah -The Lord My Shepherd (Psalmi 23:1) -Herra, minun paimeneni

Jehovah Rapha -The Lord That Heals (2. Moos. 15:26) Herra, joka parantaa

Jehovah Sabaoth -The Lord of Hosts (Jesaja 1:24) Herra Sebaot. Sotajoukkojen Jumala!

Jehovah Shalom -The Lord is Peace (Tuomarit 6:24) Herra on rauha

Jehovah Shammah -The Lord Is There/Present (Hesekiel 48:35) Herra on siellä / Herran läsnäolo

Jehovah Tsidkenu -The Lord Our Righteousness (Jeremia 23:6) Herra meidän vanhurskautemme

Yahweh -Lord, Jehovah (5. Moos. 6:4) Yahweh – Herra, Jehova

Qanna -Jealous God (2. Moos. 20:5) Qanna – Kiivas Jumala

TALVEN 2022-2023 SÄHKÖKATKOISTA SELVIÄMINEN, TULI VIELÄ LISÄIDEA JUMALALTA

VIDEO: TALVEN 2022-2023 SÄHKÖKATKOISTA SELVIÄMINEN, TULI VIELÄ LISÄIDEA JUMALALTA

Ostamani Biltema  37-779 akkulaturi löytyy tästä linkistä, 89 EUR hinta syksy 2022. 

Tärkeä asia toimii, että sähkökatkon jälkeen, tuo laturi itse muisti mikä akkutyyppi ja mikä jännite eli 12V jännite (koska se on 12 tai 24V laturi) ja  latausvirta oli valittuna 5A (tai voi olla 25 A), ja se käynnisti latauksen uudelleen, heti sähköjen tultua takaisin.  Tämä latauksen jatkaminen ei ole itsestään selvää. On monia digitaalisia elektroniikka akkulatureita, joissa täytyy aina nappuloista määrätä mitä tehdään, kun 230 V verkkovirta tulee takaisin tai kytketään päälle. Koin kyllä Pyhän Hengen johdatuksen että ostan juuri tämän tyypin. Kiitos Jeesus.

Älä käytä 24 voltin asentoa 12 voltin akkuun!

Toki sitten markkinoilta voi löytyä muitakin latureita jotka ovat sopivia tarkoitukseen, ja voi löytyä kalliimpia nimenomaan UPS käyttöön tarkoitettuja latureita.

Tämän lauturin etu on että 25 Amp virralla se lataa 80 Ah autonakun täyteen vähän yli 3 tunnissa. 3 x 25= 75 Ah. Arvioni on että jo 1 tunnin lataus  25 Ah riittää starttiin, jos moottori on normaalissa kunnossa.

Mutta katso videolta mitä olen sanonut miten täysin tyhjät akut ladataan tai elvytetään ensiksi. Tämäkään laturi ei osannut ladata autotallissani olevaa täysin tyhjää akkua.

Tavallisen laturin  ostaminen on monesti riski, kokeilu ja palautus tai oma vahinko-ostos,  että onnistuuko latauksen ylläpito ja saman jatkamis toiminnot sähkökatkon jälkeen!  Jos laturi ei esimerkiksi osaa käynnistyä uudelleen ja jatkaa latausta verkkojänniteen palattua, se pitää tehdä käsin ja latausaikaa menee hukkaan tai se jää tekemättä joskus, jos on paljon sähkökatkoja.

Kokeilun perusteella se toimii ylläpitolaturina.

Yhden vuorokauden testillä se tuntuu sopivalta tarkoitukseen. Valitettavasti Biltemalla ei voi palauttaa kokeiltuja sähkötarvikkeita jne, joten ostos oli riski, mutta onnistui silti, kiitos Jeesus!

Joissakin muissa kaupoissa voinee palauttaa kokeillunkin laitteen.  Mutta jos tilaa netin kautta, niin ainakin Ruotsissa posti, internet ja puhelinostosta sitoo 14 päivän lain mukainen palautusmahdollisuus. Yleensä jos tuote on kulunut tai siinä on käytön jälkiä, niin myyjä  voi pidättää itselleen osan tuoteen hinnasta ja hyvittää käyvän arvon.

Biltemalla on samannäköinen halvempi 12/24 V laturi 15 A max versio. 37-778  Hinta n. 70 €, syksi 2022.

Sitten vielä pienempää saman oloista, saattaa olla samat päätoiminnat.

Yllä tärkein video. Alla testiä, ja labrausta, joka on tarkoitettu teknilisille ihmisille.

VIDEO: 12 V akusta varasähköä ensi talveksi. Invertterin alijännitelaukaisun testausta

Tämä video on enemmänkin teknillinen. Testasin malli-invertterin alijännitelaukaisun toimintaa ja kyllä se toimii. 11 Voltilla vielä pysyi päällä, mutta 10 voltilla ei. Tuo digitaalisäädöillä toimiva labrapower ei ole portaattomasti säädettävissä, joten  ei voinut liuuttaa jännitettä, kuten perinteisessä labrapowerissa, mutta tämä testi riitti.

Kun ostin labrapowerin kesällä Amazonilta, niin ensimmäinen oli analogi nuppisäätöinen ja siinä oli jokin vika että mittarit näyttivät virtaa, vaikka ei ole mietää kytkettyänä. Sitten laitoin sen 30 päivän avoimella kaupalla palautukseen ja ostin tuon digitaalisäätöisen ja kyllä sillä pärjää. Virtarajoitus on tärkeä toiminta ei polta mitään laitteita, kun testaa elektroniikkaa.  Amazonilla jos myyjä ei anna takuuta, niih takuuta ei ole käsittääkseni. jokin verrna halvempi hinta vai on etu, ilman takuuta.

Tosin alemmalla videolla näkyvä oskilloskooppi on Saksalainen RIGOL, jolle valmistaja myöntää 3 vuoden takuun. Se oli minunm valintani. Katsoin ensiksi että mitkä oskilloskoopit ovat viiden tähden kommentoituja ja eniten myytyjä ja sitten vielä Pyhä Henki vahvisti valintani ja halusin 4 kanavaisen.

Olen tyytyväinen RIGOL digitaaliskooppiin, vaikka on se vähän hitaampaa mitata kun on tottunut analogiseen, jossa realiaikaisesti välähtää, siis näkyy signaali, että mitä siinä on?

Mutta digiskoopissa on myös omat hyvät puolensa, monet kymmenet eri mittaukset automaattisesti jne. Kuvan talletus USB muistille jne. Automaattinen mittausasetusten hakeminen, juuri se on hidasta ja olen siten opetellut säätämään sen käsin, kuin analogia skoopin.

VIDEOLLA OLEVA AKKUJOHTO ON TÄSSÄ, jolla saadaan ns. tupakan sytkän liitin, johon voidaan laitaa puhelimen autolaturi jne USB laitteiden lataamiseksi suoraan akusta!

Meidän akku on tämä 12V 105 Ah, AGM tekniikka. Biltema suomen hinta on 219 € ostin pari kuukautta siten sen Ruotsista, Tukholman Biltemasta ja sen hinta oli 1800 kr eli n. 180 €, mutta hinta lie noussut? Vai olisiko suomi ruotsia kalliimpi? ehkä vähän molempia! Melko suuri hintaero silti!

Tehokas Invertteri eli vaihtosuuntaaja, vaikka 1000  VA / Wattia on vielä ostamatta.

Sitten tämä asia onkin valmis. 300 W nykyiselläkin invetterillä pärjää jo jotenkin. Saa valot päälle eri huoneisiin roikilla ja kohdevaloilla mitä vain valaisimia, Internet Routerin jne.

Tämän systeemin voi täydentää aurinkopaneelilla ja lataussäätimellä, joka on pakko olla. Aurinkopaneelin jännite vaihtelee ja säädin osaa ladata akkua oikein. Meillä vain ei paista aurinko takapihalle kuin 2 tuntia illalla, joten aurinkokennosta ei olisi palojoa hyötyä.

Yllä esitetty systeemi menee ainakin minulla hyvin. katso ensimmäinen video varoituksineen.

Ja jos haluat olla aivan täydellinen, varmista että ostat sellaisen laturin (joka on kallis jos virta olisi yhtä suuri eli lyhyt latausaika vain 4h, joka tässä), joka on tarkoitettu jatkuvaan UPS käyttöön eli virran syöttämiseen ts. yhtäaikaiseen lataukseen ja akkuvirran käyttämiseen invertterin eli vaihtosuuntaajan kautta.

Käytännössä tämä tavallinenkin laturi toimii ainakin minulle riittävästi. Videolla mainitsen tästä asiasta.

Voisin jopa ostaa toiseksi tuon12/24V, 15 A mallin, sama sarjaa, koska tarvitsen uuden laturin työautooni. 10 V vanhassa laturissani on jotakin käynnistymis ongelmia ajoittain ja se on vain 4A laturi.

Vanha laturini täytyy vaihtaa, koska myös latauksen loppuminen on kyseenalaista, koska se ei toimi kunnolla. Näin on tehtävä turvallisuus syistä, ettei akkua keitetä liikaa, akku ala kuumenemaan jos laturi pimahtaa vielä enemmän.

 

VIISAUDEN JA ILMESTYKSEN HENKI-RAKASTAKAAMME TOISIAMME JUKKA499

Ruotsin Tukholman Messiaanisen seurakunnan evankelistat laualat kahdeksalla kielellä ja he opiskelevat näitä Jumalan Sana lauluja, joita Jumala on antanut noin 20, suoraan laulettua Jumala sanaa, ja aikovat laulaa niitä jo joulukuussa Suomen konferenssissaan sekä kesä evankelioinnissaan Suomessa.

He ottavat Jumalan sanan tosissaan, enemmän kuin me evankeliset, koska minulle sanottiin että he laulavat vain Jumalan sanaa, ei muuta. Näinhän se pitääkin olla. Psalmeja ne vanhat lauloivat VT:n aikana.  Kiitos Jumalalle siitä!

Voin sanoa itse samoin, että en lue muuta kuin Jumalan sanaa lähes päivittäin, jos ei ole kiire töihin.

VIISAUDEN JA ILMESTYKSEN HENKI-RAKASTAKAAMME TOISIAMME JUKKA499

Sanat ja soinnut PDF on tässä, joka toimii nettisivun tavoin ja sen linkeistä voi vielä katsoa aikaisemman 2016 tuotetun videoversion ja MP3 musiikin tästä samasta Jumalan kauttani viisauden sanoina antamasta laulusovituksesta. Kiitos ja kunnia jumalalle, en olisi itse osannut tätä ilman Pyhää Henkeä.

https://www.biblecenter.se/rsmp3/4xx/Jukka499_Viisauden_ja_ilmestyksen_henki-Rakastakaame_toisiamme-C-duuri.pdf

Tai PDF

https://www.biblecenter.se/rsmp3/4xx/Jukka499_Viisauden_ja_ilmestyksen_henki-Rakastakaame_toisiamme-C-duuri.pdf

VIISAUDEN JA ILMESTYKSEN HENKI, Jumalan kauttani viisauden sanoina antama laulusovitus, joka on suoraan Efesolaiskirjeestä. Jumala antoi sen tuohon Rakastakaamme toisiamme laulun nuottiin, ehkä tarkoitaen sillä sitä että keskinäinen rakkautemme ja Pyhän Hengen armolahjat, Viisauden ja Ilmestyksen Henki kuuvat yhteen, kuten 1 kor 12 armolajat ja sitten Raavali sanoo, että osoitan teille vielä paremman tien: 1 kor 13 RAKKAUS.

Rakkautta ilman armolahjat eivät ole arvokkaita jos ne ovat kuin helisevä vaski, siis rumpujen lautaset pelkkää korviin ottavaa helinää, tai kilisevä kulkunen. Vaan rakkaudessa toimivat Pyhän Hengen armolahjat.

Kiitos ja kunnia Jumalalle näistä lauluista ja tuosta Messiaanisesta seurakunnasta, joille kelpaa nämä laulut!

Koko soittolista JUMALAN SANA LAULUJA

jos soittolista vain toimii upotettuna sivulle.

Tässä 26  SANALAULUVIDEON SOITTOLISTA , likistä voi käynnistää sen:

https://www.youtube.com/watch?v=QxYr-RGGonM&list=PLG3wdV5ELNwbgJ2GiidpdgIdbXJMZPZfe

 

 

TULEVAT TAPAHTUMAT JUKKA.S JA OLAVI SYVÄNTÖ, ILMESTYSKIRJAN JÄRJESTYS

MONISSA NYKYAJAN ILMESTYSKIRJAA KOSKEVISSA SELITYSTEOKSISSA EI
HUOMIOIDA ISRAELIA!
KUN ISRAELIA EI HUOMIOIDA JUMALAN PALAPELISSÄ, NIIN
KUPERKEIKKAA HEITTÄVÄT PÄÄT, SARVET, ANTIKRISTUKSET, PORTOT,
JA PEDOT -OLAVI SYVÄNTÖ, ISRAEL

Video: TULEVAT-TAPAHTUMAT-JUKKA-S_OLAVI-SYVÄNTÖ  

Videolla mainitsemani Telegram keskustelu ryhmämme Jeesus on HERRA ja kristittyjen varautuminen lopunaikaan sisääntuloon liittymislinkki on myös tuossa videon jakoksi ja lisätiedoiksi tarkoitetussa PDF tiedostossa ja tässä: https://t.me/+oGxgWM-11FsyZWVk

Videoon liittyy 12 sivuinen PDF

https://www.biblecenter.se/arkisto/tiedostot/JS011-Lisatiedot-videoon-TULEVAT-TAPAHTUMAT-JUKKA-S_OLAVI-SYVANTO.pdf

PDF sivulla/ dokumentissa  on videolla käytetyt valokuvat ja kaaviokuvat, linkkejä ja Jumalan sanaa ja täydennyksiä, kuten videon aloituskuvassakin näkyvä Pekka Sartolan Suomen Lähi-Idän asiantuntijan eskatologiaa eli lopunaikoja käsittelevä kaavio. Aina kun teen videon tästä aiheesta, Pyhä Henki on voidellut sen voimakkaasti. Olen valtavan kiitollinen Jumaalle!

Katso video ensiksi ja sitten lue  jatkoksi tämä PDF.

https://www.biblecenter.se/arkisto/tiedostot/JS011-Lisatiedot-videoon-TULEVAT-TAPAHTUMAT-JUKKA-S_OLAVI-SYVANTO.pdf

PDF dokumentista voit ladata linkeistä nämä käytetyt valokuvat itsellesi ja voit Zoomata niitä netissä ja tukia niitä. Pekka Sartolan kuva sisältää paljon raamatunpaikkaviitteitä pieninä yksityskohtina. Voit tutustua niihin. Sekin voisi olla yksi videon aihe, että tekisin. Mutta tällä kertaa tämä. olen valtavan kiitollinen Jumalalle että sain tehdä tämän ihanassa voitelussa. Senkin tähden minulla ei ole epäilystäkään etteikö tässä olisi oikea tapahtumajärjestys.

Mutta vaikka meillä ei siis ole huolta pedon ajan pedon merkistä niin meillä on huoli ennen tempausta tyrkytettävästä tai pakotettavasta mikrosirusta, jota emme kuitenkaan voi ottaa. Se antaa ehkä parhaiten onnistuessaan ihmisen oman tahdon niille pahoille ihmisille, tai pahalle, jo tänä aikana, kun vielä odotamme Jeesuken tulemista. Tästä asiasta on myös PDF tiedostossa!

Video sisältää minun osuuden alussa ja lisäksi se sisältää erään Olavi Syvännön tärkeän lopunaikoja kosketavan videon. Kiitos ja kunnia Jumalle että sain tehdä nämä. Aikaa on mennyt kaksi päivää, dokumentin tekemiseen meni aikaa vaikkaa, video meni kerralla putkeen ilman editointia.  Lisäksi minulla on jo seuraava video samasta aiheesta, jossa selitän lopunaikkojen raamatunkohtia Raamatulla itsellään. Lopputulos on sama. Halusin itsekin vieläkin kerran varmistua että varmasti opetan oikein. Mutta seuraavalla videolla asia vain vahvistui edelleen Jumalan sanasta! Mutta ihana Pyhä Henki on läsnäololollaan jota olen saanut kokea voimakkaasti siunannut ja voidellut tämän kertaisen videon ja myös sen seuraavan jota en ole vielä ehtinyt julkaista.  Olkoon se sitten osa 2 video.

 

 

 

MyBible ja UnboundBible – Käyttöohjeartikkeleilla ja videoilla suomeksi tuetut Raamattuohjelmat- ja Apit

Tämä sivu on koonti- esittely ja hakemistosivu ilmaisille Raamattuohjelmille- ja apeille ja niiden asennus- ja käyttöohjeille.

Varsinaiset käyttöohjeartikkelit  ja käyttöohjevideot molemille MyBible ja UnBolund noin 30…40 videota, löytyvät linkeistä, jotka on tällä sivulla!

Lyhyt video yllä. Tästä voit katsoa alle 2 minuuttia pitkän MyBible videon. Tuossa on nyt MyBiblen oletusvärit. Olen tosin tehnyt voideotani mustalla taustalla, joka säästää silmiä mutta nyt palutin nuo värit, koska se on selkeämpi ja kivampi niille, jotka katsovat videoitani. Tehokeinona käytän valinnan tekemistä, sormella painan jakeita. Siitä voisi jatjaa sitten että kopioi ne leikpöydälle Raamatunpaikka merkinnän kanssa ylärivin kopio napista, tai sitten raamattupinkka napista saa vertailut kaikista niistä Raamatuista joita olet ladannut MyBibleesi. minulla on noin 40 Raamattua ainakin Suomi 10 Ruotsi 10, Englanti n, 20 ja interlinaarit.+

Shalom! Unbound Bible tarkoittaa sitomatonta Raamattua, jonka tiedostoformaatti ei ole salakoodattu, eli se ei ole sidottu, eikä muutu jatkuvasti, eikä sillä tehdä kiusaa, kuten 10 vuotta sitten yleisesti käytössä ollut eräs e-sxxxx ohjelma on. e-sxxxx  tekijä vaikka onkin pastori, teki meille muille Raamattutyötä tekeville kiusaa ja vaikeaksi ja melkein mahdottomaksi kansallisten Raamattujen liittämisen, kuten Aapeli Saarisalon UT e-sxxx ohjelmaan,  enkä ole sitä käyttänyt enää 10 vuoteen. Onneksi sitä ohjelmaa ei enää tarvita. Monopoli on murrettu vapaaksi!

Mutta onneksi on siunattu UnBound bible. SE TARKOITTAA SITOMATON Raamattuohjelma, että kaikissa maissa voidaan tehdä sille Raamattu moduuleita eli tiedostoja. 

Sitten mukaan on yhdistynyt ensimmäisen kämmentietokoneen PalmPC:n raamattuohjelman tekijä, Dolganenko, jolla on pitkä kokemus ja se näkyy MyBiblen laajuudessa.

Näillä ohjelmilla on yhteinen nimittäjä, n. 2400 kpl, eri kielisiä ,vapaasti saatavissa olevaia  Raamattumoduuleita,  eli Raamattu tiedostoja joka sopii näihin ohjelmiin ja appeihin, KAIKILLE merkittäville käyttöjärjestelmille, ja joka määrä kasvaa kansainväliseti jatkuvasti! Tässä lyhyesti miten ja miksi UnBound bible eli sitomaton Raamattuohjelma on syntynyt. 

MyBible apin tekijä on venäläinen Dolganenko ja UnBoundBible Raamattuohjelman tekijä on Ukrainalainen Vladimir Rybant, joka on elävä sana seurakunnan pastori ja ohjelmoija tietenkin.  Minulla ja meillä on hyvä syy siunata näitä molempia maita emmekä suinkaan lietso vihaa venjää kohtaan. Tällaisena minulla on hyvä yhteys Unbound Biblen tekiujä kanssa ja olen saanut rukoilla heidän puolestaan, ja noin 1 kk sitten kun olin yhteydessä heidän seurakunta oli säästynyt pommituksilta.

  • The Unboubd Raamattuohjelmalle Bible Win Linuix ja MAC koneille. Suomi valikot saa päälle.
  • MyBible Anrdoid laittetteisiin, Iphone ja IPAD ja kaikkiin sopii saatavilla olevat 2400  SQLITE3 päätteistä Raamattumoduulia.

Kuvassa Mybible 10 tuuman tabletissani. Näytössä on tuolla hetkellä:

  1. Vas. Toivo Koilo Suuri Ilosanoma TKSI suomen tarkin UT. n. 10 Suomen Raamattua on saatavissa heti!
  2. SKB Svenska Kärnbibeln  Ruotsin uusi hyvä Amplified Raamatun kaltainen uusi käännös, jossa alkukielisten sanojen synonyymit ja käänjään kommentit ovast Amp tapaan. noin 10 Ruotsin Ramattua on saatavisa heti!
  3. NKJV joka saadaan myös,  erikseen hankitttuna tavalla. Sitä ei saa ohjelman kautta. Mutta 2350 eri Raamattua saa heti!

MyBible taustaväriä  ja värisettiä yleensä voi vaihtaa teeemoilla. Pidän itse kuvan mustasta taustasta, joka ei rasita silmiä. Silmäni ovat nyt 64 vuotta vanhat, mutta näen hyvin ja teen työtä edelleen sekä Jumalan työtä, joka kaikkein tärkein työ.

Mybible apille  ja UnBoundBible Raamattuohjelmille löytyy latauslinkit ja ohjeet seuraavasti, kaikki suomeksi

Tässä alla kuvia ja ominaisuuksia lyhyestinäistä kahdesta parhaana pitämästäni Raamattuohjelmasta ja apista. Ohjelmat ovat näppäriä ja nopeita, mutta vielä se kaikkein parasta että näitä Suomenkielen parhaimpia Ramattuja saa vain näille Raamatutohjelmille.  Suomenkieliset Raamatut ovat ovat:

  1. Toivo Koilo Suuri Ilosanoma UT , TKSI, joka on tarkkuudeltaan lähes kuin suomen NKJV, sama alkukieli Texctus Receptus.
  2. Aapeli Saarisalon UT, suomen toiseksi paras UT
  3. ASUT Alaviite erikseen, eli ASUT jossa on kirjan alaviittet, josta on hyötyä Jumalan sanan avautumisessa!
  4. Löytyy monta Bibliaa
  5. Raamattu Kansalle,
  6. 1933/1938, ja
  7. Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen kirkko. vähän korjattu 1938 / 1933 Raamattu.
  8. Valitettavasti suomenkielen ehdottomasti huonoin raamattu 1992. Jota en käytä enkä suosittele kenellekään. Kumma kun pastorit sitä käyttävät!
  9. Interlinear ja
  10. Englanin parhaat, jotka pitää hankkia erikseen!
  11. Jumalan Kansan Pyhää Raamattua ei saa, mutta yhteensä n. 10 Suomeksi muita Raamattuja ja 2400 kansaivälisesti.

Kuvassa on Mybiblessä auki kaksi yhtä aikaa vierivää (skrollaavaa) raamattuikkunaa. kuva on joltakin käyttöohjevideolta 6 tuuman tavallisesa älypuhelimesassani, josta johtuu tuo puhujan kuva videolla. 3 Raamattuikkunaa max ja sanakirjanäkymä lisäksi. 2400 Raamattua saatavisa n. 10 suomenkielistä, 10 Ruotsin jne. Ne ladataan suoraan ohjelman kautta. NKJV. AMP Classic NIV voi saada venäjän PH4 sivuilta josta on ohjevideo tai minulta. Android ja Iphone & IPAD.

Mybible on saatavissa myös Anrdoid emulaattoriohjelman kautta PC Windowsille. Tämän aion laitta itselleni, ja teen siitä sitten asennusvideon, kun ehdin. MyBible pystyy hakemaan hakusanoilla kaikista samankielisistä esiom suomenkielisistä raaamtuista yhdellä käskyllä, jota en ole nähnyt muissa ohjelmissa.

Mybible ja PC Windows, MAC Linux The Unobound Bible käyttävät samoja .SQLITE3 päätteisiä Raamattumoduuleita. Yksi tiedosto, joka on SQLITE3 päätteinen sisältää yhden Raamatun tai UT:n.

Tiedostojen hallinta on omissa käsissä, joten ohjelma on lopunaikayhteensopiva. Jumalan sanan ystävät ovet tehneet tiedostoja ympäri maailman ja se jatkuu. Tämä SQLITE3 päätteisten tietokanta Raamattu tiedostojen yhteensopivuus eri käyttöjärjestelmille on menestyksen salaisuus.

Tämän sivun tein yöllä 2022-10-07 ja kello on 05:00, minulla on syksyvapaata, mutta on lopetettava nyt.

Parannan vielä tätä sivua lähitulevaisuudessa niin että suorat latauslinkit löytyy täältä  Unbound Bible asennusohjelmiin.

Unbound bible kuvat yms puuttuvat sivulta. Mutta yhteinen hakemisto ja koontisivu tuli tehtyä, koe että sillä on suuri tarve siten ettei minun tarvise jokaisen sosiaaliseen mediaan erikseen selitää näitä asoita! Kiitos ja kunnia Jumalle.

 

KOSKETINSOITTIMET ARRANGER YAMAHA PSR Snnn PSR SX nnn TYROS STYLES RYTMIT FREEE LAAJA KOKOELMA ILMAISEKSI

Kuva videolta, kuvassa Yamaha nettikansiossa näkyvät ZIP paketit ovat saatavissa ja siinä on tuhansia ja tuhansia RYTMI eli STYLE TIEDOSTOJA! Se on 10 Vuoden kokoelmani! Video on tässä alempana. Lue myös tekstit videon lisäksi.

  • Voit päivittää / lisätä tavalliseen Yamaha PSR S sarjan tai PSR SX sarjan tai TYROS 3,4,5 soittimiin esimerkiksi YAMHA GENOS työaseman rytmit/styles.
  • Genos on lippulaiva ja näin voit päivittää orkesterisi vasemman käden äänet saman, kuin mitä 6000 EUR maksava Genos on!
  • Lisäksi on muusikoiden virittämiä jopa alkuperäistä parempia Rytmisarjoja joita olen käyttänyt ja virittänyt Esimerkiksi SUPER TEMPO PSR SS910:lle sovitettuja on siellä. Se käy muihinkin soittimiin.
  • Varoitus älä lataa tässä olevia vanhoja style tiedostoja PSR SX900, jossa ne voivat aiheuttaa ongelman.  Jos sinulla on juuri PSR SX900, kuin minulla, niin tiedoksi että minun oma joutui takuuhuoltoon. PSR SX900 STYLE SEARCH toiminta tukehtui Yamahan omiin tiedostoihin, jota ei pitäisi tietenkään tapahtua! Missään muussa soittimessa ei tapahdu mitään ongelmaa näillä. Se on vain PSR SX900 Yamahan oma vika, siten että Style tiedostojen etsintää nimellä hakien ei voida sitten enää käyttää, tai soitin on vietävä takuuhuoltoon. Mutta sillä voi soittaa kuitenkin. Eli vain yksi lisätoiminta häiriintyy niistä. Vanhat style tiedostojen nimet jäävät USB cache muistiin, josta niitä ei saa pois edes factory settings toiminnalla. Vanhojen tiedostojen nimet jäävät näyttöön niin ettei niitä saa pois. Mutta voi huoletta käyttä PSR 910 TEMPO sarjaa, ja GENOS sarjaa PSR SX900 soittimessa. Minun PSR SX900 on kaksi vuotta vanha, mutta olin onneksi ostanut siihen 6 vuoden takuun 5% lisähintaan, oikeastaan kosketusnäytön tähden otin sen. Mutta nyt siitä on hyötyä. Minun soitin on www.gear4music.se ja siitä on myös www.gear4music.fi
  • Heidän varasto ja myymälä ovat Suur-Tukholmassa Rosersbergissä ja ostin omani paikan päältä. Tämä on vähän www.thomann.de/fi alliimpi, mutta nopeampi toimitus ja lisä takuun saa yleensä.

KATSO VIDEO TÄSTÄ AIHEESTA, SIINÄ ON OHJEET!

LAAJA KOKOELMA JOKA SOPII SOITTIMIIN YAMAHA PSR-S650,  S710, S750, S755 S910, S950, PSR  SX 600, PSR SX700 PSR SX900, TYROS 3, 4 5 STYLES RYTMIT FREE DOWNLOAD, LAAJA KOKOELMA ILMAISEKSI, YAMAHAN SÄVELTÄJÄN JA SOVITAJAN TYÖASEMASOITTIMIIN

STYLE, ELI RYTMI TIEDOSTOT SOPIVAT SUORAAN EM. SOITTIMIIN, JOISSA ON A, B, C, D Rytmi variaatiot.

Konvertoimalla niitä voidaan käyttää myös joissakin PSR E4xx sarjan soittimissa, joissa on vain A/B rytmit, mutta se on työlästä käyttää kotisoittimissa, eli E sarjan soittimissa. PSR Ennn tarkoittaa Entry eli sisäänmeno sarjaa Yamahan soittimiin.  Niissä näiden Arranger  STYLE/RYTMIENM käyttö onnistuu vain jos olet todella teknillinen ja käytät täältä saatavia Style konversio-ohjelmia. http://www.jososoft.dk/yamaha/

Mutta kuten sanottu alkaen nämä STYLE JA RYTMIT sopivat PSR S650 suoraan tai hyvin pienin soittimessa tehtävin muutoksin, joka on selitetty tässä.

Videolla on ohjeita niiden, käyttöönottamisesta ja  käyttämisestä, pieniä muutoksia tarvitaan joidenkin rytmien kohdalla, kun laitat suuremman soittimet rytmi/stylet pienempään soittimen. Tällöin voi käydä yleensä vain että jokin RIGHT 1, 2 ,3  VOICE ääni puuuttu. Se johtuu siitä että isommissa soittimissa on enemmän VOICE ääniä. Mutta siitä selviää sillä että jos mikään ei soi oikealla kädellä tai dual ääni puuttuu, valitset siihen tilalle vain jonkin rytmiiin soveltuvan VOICE äänen, josta pidät ja talletat rytmin/tyylin.

Tämän videon linkit. Tästä saat n. 10 vuoden aikana keräämäni RYTMIT / STYLE TIEDOSTOT https://biblecenter.se/Yamaha/

PSRTURORIAL.COM Myy nykyisin näitä Yamaha arrangereista irroitettuja jka muusikoiden virittämiä STYLE / RYTMI sarjoja.  Mutta batso videolta, miten saat ladatuksi vieläkin ilmaiseksi näitä sieltä.  Niksin kerron yllä olevalla videolla. Katso video yllä ja jatka sitten tänne lisäksi jos haluat: https://psrtutorial.com/

PÄÄVALIKKO, JOSTA PÄÄSEE ERI NETTIPAIKKOIHINI

https://biblecenter.se/

RAAMATTU PDF JA DOK  TIEDOSTOARKISTO https://biblecenter.se/arkisto

Ota yhteyttä yksityisesti WEB lomakkeilla

YHTEYDENOTTO https://www.biblecenter.se/jeesusonherra/yhteydenotto/

 

PIDETÄÄN YHTEYTTÄ KRISTITTYJEN KESKEN NYT LOPUNAIKANA!

Kuvassa minä, eli Jukka Jeesus on Herra studiossa, Jumalan armoista. Kiitos ja kunnia Jumalalle!

Shalom! Minulla on hyvin vähän aikaa olla Facebookissa, niin tässä kerron miten voimme pitää yhteyttä, koska nämä ovat työmuotoja, johon Jumala on minut kutsunut. Niin toivon että liityt näihin tai johinkin näistä, että voimme pitää yhteyttä lopunaikana!

  1. TELEGRAM GOSPEL RAAMATTU JA MUSIIKKIKANAVA

https://t.me/Jeesusonherra

Minulla on julkinen Telegram kanava. Se tarkoittaa että sinne voi liittyä seuraajaksi ja että mitä olen sinne jakanut sitä saa jakaa evankeliumina ja Raamattuina teenpäin, joka haluaa. Yritänyt nyt jakaa sinnekin mitä teen uutta julista videota ja mitä jaan ilmaisia Digi Raamattuja jne.

Telegramilla jakaminen on nopeaa, ja tällä WordPressillä täällä se on 10 kertaa hitaaampaa tehdä artikkelita, mutta täällä WordPressillä on tietenkin 1000 kertaa enemmän mahdollisuuksia tehdä kaikkea ja sitten tätä omaa sivustoa ei voida poistaa Telegramin pitäjen mahtikäskyllä, jos he käy evankeliumia vastaan.

Tuossa joitakin eroja.

Jos olet Telegramissa tai haluat liittyä sinne, voit kurkistaa kanavaani ja halutessasi liittyä uutisten saajaksi sinne. jotka ovat evankeliumia, videoita, MP3 lauluja, Raamatuja jne jne. Tästä linkistä:

https://t.me/Jeesusonherra

Tämä sivusto oli rikki 5 päivää syys lokakuun vaihteessa 2022, kunnes ehdin korjata sen ja sain Herralta ja netistä neuvot. WWW hotellin palveluntarjoja  oli vaihtanut PHP kielen version ja WordPress päivitys oli 6.0 jolloin kaikki MP3 soittimet ja muut vimpaimet kaatuivat virheeseen, koska WordPressiä kehitetään jatkuvasti. Mutta nyt kaikki taas pelaa toistaiseksi. Kiitos Jeesukselle.

Tätä sivustoa ei ole tarkoitus lopettaa, se oli vain kaksi ohjelmavikaa yhtä aikaa.  Mutta olisi kiva jos liityt tuonne Telegram kanavalleni seuraajaksi jos olet Telegramissa niin liity.

OLEN KUTSUTTU PITÄMÄÄN YHTEYTTÄ KRISTITTYJEN KESKEN NYT LOPUNAIKANA

Olisi kiva jos ilmoittaisit sähköpostiosoitteesi vaikka tällä Ota yhteyttä nettilomakkeella. niin pidän sinut ajantasalla, kun olen kerran Jumalan armosta tänne nettiin kutsuttu ja lähetetty Jumalan Sanan ja laulujen kanssa!  Täytä lomake tästä:

 

TÄSTÄ VOI LÄHETTÄÄ RUKOUSPYYNNÖN MINULLE JA TARVITTAESSA SE MENEE MEIDÄN ONLINE RUKOUS RYHMÄLLEMME RUKOILTAVAKSI

KIRJOITATHAN TOIMIVAN SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI! Shalom! Tässä on Jukka, Olen Online rukouksen perustaja ja pastori. Rukousviestit tulevat minulle ja rukoilen todella niiden puolesta ja monesti haluan lähettää kirjoitetun viestin sinulle, Toisinaan teen rukouksen ja ehkä muita hengellisiä ohjeita videona, jonka sitten haluan lähettää sinulle emailissa linkillä yksityisenä YouTube videona, jota eivät muut näe. Mutta monesti saan sellaisen sähköpostiosoitteen, joka on tahallaan annettu väärin! johon ei voi vastata. Siksi pyydän että älä fuskaa email osoitteen antamisessa, Koska todella rukoilen Jumalan armosta pastorina ja näen vaivaa näiden rukouspyyntöjen tähden. Halutessani voin myös laittaa kopion rukouspyynnöstä Online rukouksen sisäiseen ryhmään. Juuri äsken rukoilin ja kirjoitin pitkään jollekin, joka laittoi rukouspyynnön, jossa on kova hätä. Enkä voi saada postiani hänelle perille, koska email osoite on joko keksitty tai sitten väärin kirjoitettu!

 

MUU YHTEYDENOTTOPYYNTÖ

 

ONLINE RUKOUS, JATKA TÄSTÄ LINKISTÄ SIVULLE:

https://start.biblecenter.se/online-rukous-zoom-videokokousjarjestelmassa/

https://start.biblecenter.se/online-rukous-zoom-videokokousjarjestelmassa/

Jeesus aiheiset Gospel ylistys hengelliset laulut MP3, laulu taustat. Video. Raamatut PDF, kuuntele Raamattua mp3, äänitys. äänitysstudio ja video tekniikkaa. Online rukous. Evankeliointi. Uskossa kasvaminen. Armolahjat.